maanantai 25. huhtikuuta 2011

Osa kasveista siirretty EBBiin

Kaikki siemenet paitsi yksi on itänyt tähän mennessä, eli ainakin itävyysprosentti on todella hyvä :).

Tulihan se aika myös vihdoin, jolloin oli liian vaikea pitää näppinsä erossa taimista. Otin siis käytännössä puolet kivivillakuutioista käsittelyyn, aikomuksenani siirtää ne tuohon EBB härpättimeen. Koulin ne, eli nypin ylimääräiset taimet pois kuutioista. Ylimääräiset taimet heitin pois :| Mulla on vielä jonkin verran ylimääräisiä taimia, joten jos joku haluaa saada semmoisia, ottakoot allekirjoittaneeseen yhteyttä!

Olin tässä välissä maalannut sen läpinäkyvän ison säiliön kauttaaltaan valkoiseksi, ihan Bilteman spraymaalilla. Saa nähdä kui kauan se kestää.

Pesin tämän jälkeen kevytsoran, lainasin keittiöistä sopivan Tupperware-astian, jossa yleensä lingotaan salaatinlehtiä kuivaksi :)


Säädin sitä ylivuotoputkea niin, että se sopivassa vaiheessa alkaa juoksuttamaan ylimääräistä vettä takaisin alasäiliöön. Huomasin samalla, että se ylivuotoputki on liian pieni, jotta se pystyisi vastaamaan pumpun aiheuttamaan paineeseen. Eli jos jostain syystä pumppu käy liian pitkään, tulee kasveilla jännät oltavat. Täytyy tämä korjata versioon 2.0.

Jätin kerroksen kevytsoraa kuutioiden alle, luulisin, että se on tarkoituskin. Juuret pääsevät paremmin siten kasvamaan ja likkuumaan. Sen jälkeen kivivillakuutiot ylempään laatikkon ja ne tuetaan hyvin kevytsoralla kauttaaltaan. Tässä vielä lopputulos installaatioosta:



Pidin tuota settiä ekan viikon ihan tavallisen loisteputken alla, mutta jotenkin tuntui, ettei se valo (värilämpötila etc.) ole oikeanlainen. Joten siirsin koko komeuden olohuoneen "ikkunalaudalle", jossa ainakin viimeiset päivät ovat tarjonneet runsaasti auringonvaloa :) Allaoleva otos on aamulla, kello kymmenen aikoihin otettu, ja siitä huomaa, ettei lämptila ole ihan se paras mahdollinen. Ostoslistalle siis lukulamppu Ikeasta tms. johon saa erikseen vaihdettua oikeanlaisen loisteputken. Tai pitäisköhän sitä tehdä teholedeistä oma valaisin noille?



Vieressä komeilee meidän yrttitaimikokoelma. Nämä yrtit istutettiin noin kaksi viikkoa chilejä aikaisemmin js siirrettiin nyt pääsiäislauantaina isompiin ruukkuihin ja samalla lannoitettiin kanankakka+merilevätuotteella.


Ai niin, tuohon chilien kasteluveteen lisättiin Advanced tuotenimellä kulkevaa ravinnelisää. Laitoin noin puolet kasvukauden annostelusta, koska chilit ovat vielä taimia.

Tuota pumppua pitää käyttää noin minuutin, neljää kertaa päivässä valoisaan aikaan. Ostoslistalla on Clas Ohlsonin digitaaliajastin, jolloin ei ite tarvii enää käyttää tuota pumppua :) Tuommoisen ajattelin hommata: http://www.clasohlson.fi/Product/Product.aspx?id=161423164

Sitten vaan odottelemaan taas...

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

EBB + Flood

Hydroponics (Wikipedia: Hydroponics), eli suomeksi vesiviljely, on yksi tehokasvatuksen muoto. Yksinkertaistettuna kasvien alla on vesilious, jossa on kasville tarkoitettuja ravinteita. Vesiviljelymalleja on useita. Toinen vaihtoehto mitä mietin on mallia ämpäri ja kansi. Eli ämpärin kanteen tehdään ruukkua hiukan pienempi reikä ja kasvi laitetaan ruukkuun, ruukku kanteen, kannen alle ravinnelious ja avot! Let the fun begin. Tässä mallissa tosin pitää ämpärin sisään laittaa pumppu, joka kierrättää ilmaa ämpärissä, muuten ei hyvä tule.

Wikipedian artikkelissa, ja esimerkiksi chilifoorumi.fi saitilla tuosta löytyy matskua ja ammattilaisten ohjeita, joten on hiukan turhan minun ruveta tässä viisastelemaan, vaikka kuinka haluaisin :)

Anyway, kuva kertoo tuhat sanaa:



Siinä se on jo valmiudessa. Tässä osalistaa:

  • Ikeasta kaksi Samla-sarjan muovilaatikkoa, hinta noin 5 euroa yhteensä
  • Akvaariopumppu, pienin vesi"tuotto" mitä kaupasta löytyy (15€). Tuokin pumppu, joka työntää 650 litraa tunnissa, täyttää tuon ylläolevan laatikon 30 sekunnissa
  • Pari sopivaa putkenpätkää, itse ostin metrin Bauhausilta (~ 6 euroa)
  • Ṽalkoinen läpivienti Motonetin veneosaltolta (~3€)
  • Hananpään osia Tarjoustalolta, vaimo osti, näistä käytän nuo suodatinosat (2€/kpl)
Seurasin ohjeita Fatalii.net sivustolta (tässä linkki) ja hyvä tuli. Ainoa huono puoli on se, että tuo Ikean muovi on läpinäkyvä. Juuret eivät hirveästi auringosta diggaa, joten tuo isompi laatikko täytyy käsitellä sopivanvärisellä spray-maalilla. Oisko vaikka verenpunainen hyvä? Toisaalta voihan tuon koko hässäkän upottaa sopivaan ja kauniimpaan laatikkoon. Vaimo tykkää.

Tuo akvaariopumppu pumppaa kolme-neljä kertaa päivässä ravinneliousta kasveille ylläolevaan laatikkoon. Oikealla oleva putki huolehtii siitä, ettei matskua tule liikaa. Samalla kun liuos pumpataan alhaalta ylös, se hapettuu ja siihen ei mitään erillistä järjestelmää tarvita.

Ylläolevaan laatikkoon laitetaan kasvit kivivillakuutioissaan kevytsorapetiin (Sanoinko jo miksi juuri kivivilla?  Sen takia, että se epäorgaanisena aineena ei kerää homeita ja sieniä itseensä). Laitan tästä raporttia, kunhan päästään siihen vaiheeseen asti :)




Bolivian Rainbow Chile ja Ebb

Kasvit jatkavat itämistään hyvin, itämislämpötila pysytellyt nyt muutmana päivän 26 asteessa, ei näytä pahemmin haittaavan. Ei ole ollut tarvetta lisätä vettä neljään päivään. Aikamoinen ero jos vertaa ikkunalaudalla oleviin yrtteihin, joita idätetään taimimullassa. Niitä kastellaan kerran päivässä, joskus jopa kaksi. Olen edelleen avannut kanttaa välillä, vaikkei se ihan ilmatiivis olekaan.

Bolivian Rainbow Bonsai-versiona (fatalii.net)

Bolivian Rainbow, Belize Red, Naga Morich ja Habanero Sebaco ovat nyt todistetusti itäneet. Ja siihen tarvittiin vain oikeat olosuhteet, hiukan kivivillaa ja vettä :) Ajattelin siirtää nuo taimet ebb+flood järjestelmään, heti kun niiden varsinaiset lehdet ovat ilmestyneet sirkkalehtien välistä. Samalla täytyy erottaa taimet toisistaan, mikäli molemmat siemenet ovat itäneet.


maanantai 11. huhtikuuta 2011

Itänyt on

Eipä siinä kauaa nokka tuhissut. Useimmat chilit ovat itäneet, ensimmäisenä ylös asti on noussut Belize Red lajike. Tässä kuva eiliseltä (10.4.2011):


Aikaa taisi kulua tähän alle viikko. Ei paha ensikertalaiselta :)

Nyt odottelen muita lajikkeita ja kohtahan ne saa siirtää minu EBB + Flood viritelmääni, mutta siitä lisää tuonnempana...

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Paras paikka lämpötilan kannalta

Ohjeissa meinataan, että varsinkin idätysvaiheessa lämpötilan tulisi olla 27-29 celsiusasteen välissä. Eihän semmoisia paikkoja montaa löydy tästä talosta, vaikka uusi onkin.

Parhaaksi paikaksi on osoittautunut kylppärin lattia. Lattialämmitys kun periaatteessa pitää lämpötilan tasaisesti siinä 27,5 asteen tienoilla. Että, eiköhän tästä hyvä vielä tule...



Eikös olekin muuten hienosti laatoitettu lattia? Onneksi tuli rakennettua tarpeeksi iso kylppäri. Toisin sanoen nuo saanevat makoilla tuolla vielä tovin ilman sen suurempaa hellasäröä ;) Voisi kyllä jo sirkkalehdet tulla tuosta kolosta ylös:


Kastelusta sen verran pitää mainita, että on HELPPO tuo muovinen idätyslaatikko. Pitää kosteuden tasaisena, eikä anna kasvien kuivua. Kivivillallakin on varmasti oma osuutensa asiassa, se imee pohjalla olevasta vedestä toivon mukaan sen sopivan määrän kosteutta, mitä siemenet tuossa vaiheessa tarvitsevatkin :)

Olen pari kolme kertaa päivässä avannut tuon laatikon ihan vain sen takia, että kasvit saavat tarpeeksi happea. Oikea syy lienee uteliaisuus.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Projekti: Chilinkasvatus

No niinhän siinä taas kävi.

Aloitimme vaimon kanssa tavallisten yrttien idättämisen ja piti vielä jotain chiliä laittaa itämään. Ja isännällä mopo karkasi käsistä taas, tätä tapahtuu lähes kuukausittain. Päädyin näet www.chilifoorumi.fi saitille kun etsin tietoa hyvistä chilisiemenistä. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Olin ajatellut laittaa siemenet ihan perinteiseen tapaan multaan itämään ja siirtää ne ajan myötä isompaan ruukkuun. Tietoa etsiskellessäni sain todeta, että eihän tämä ole olleenkaan paras täpä. Ja perfektionisti (eli kermaperse ystäväni mukaan) kun olen, on ihan pakko käyttää parempaa, mieluiten parasta tapaa idättää ja kasvattaa.

Päädyin vesiviljelyyn, tarkemmin määriteltynä EBB + flood järjestelmään. Mutta ensin pitää siemenet idättää ja mullan käyttäminen on niin viime vuosituhannen asioita ;) Siemenet idättää parhaiten kuulemma kivivillassa, tätä tarkoitusta varten löytyy ihan tuotteistetut kuutiot, joihin on porattu valmiiksi siemenenmentävä aukko. Ja kilohintakin tämän ansiosta hiukan rakennusvillaa korkeampi.

Käväisin Vantaan Bauhausissa hakemassa sopivan pienen idätyslaatikon, taisi hintaa olla kuutisen euroa. Kyselin myyjiltä kivivillakuutioista, katselivat vähän aikaa, että mitäköhän meinaat oikein kasvattaa, kunnes totesivat, että heiltä löytyy villaa vain paalikoossa. Tästä sisuuntuneena ajelin oitis Puutarhurin Verstaaseen, jossa tiesin jo etukäteen olevan sopivia tuotteita tämäntyylisten kasvien kasvattamiseen.

Eikun 77 kivivillakuutiota kassiin ja idättämään. Tässä edustava otos herra kivivillasta:


Kuutiot kastelin läpimäriksi kiehuvalla vedellä ja annoin hetken lämpötilan laskea.













Sen jälkeen sopivalla pinsetillä (lainasin vaimolta kylppäristä) siemenet yksitellen joka koloon sopiva määrä. Itse ajattelin, että kaksi siementä per rako riittää...

Lajeja, jotka hankin fataliseeds.net nettikaupasta, viljelin seuraavasti:


  • Aji Cristal
  • Bolivian Rainbow
  • Belize Red
  • Habanero Sebaco
  • Turbo Pube
  • Naga Morich (on kuulemma tulinen lajike)
Sitten ei muuta kuin lämpötilamittari ineen ja kansi kiinni ja odottamaan.